Kalle Ahola
"Rumat lapset"

Sateen vyöryessä tuulilasiin
me saavutaan kaupungin laidalle
Kaksi väsynyttä matkaajaa
vailla karttaa ja yösijaa
Kellon viisarit kuin Dalin taulussa
sulaen mutkalle taipuvat,
syviä varjoja, risteys usvassa,
tää matka on vasta alussa
eikä me palata

Koeta kulkea
tää päivä mun kengissä,
nähdä mun silmin
ja tuntea mun sydämellä
se kaikki mikä sai meidät rakastumaan
ja pakenemaan
eikä me kaduta
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä,
nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä
vapaana kuin tuuli vaeltaa
ikuisella pakomatkallaan

Sateen tauotessa etsitään majapaikkaa
vanhan kaupungin laidalta
mutta punaista mattoa ei meidän eteemme rullata
Pitkiä katseita, harmaita torneja,
ikkunoissa verhot heilahtaa
rumien talojen rumia lapsia
ei tännekään taideta kaivata
mut me ei kaduta

Koeta kulkea
tää päivä mun kengissä,
nähdä mun silmin
ja tuntea mun sydämellä
se kaikki mikä sai meidät rakastumaan
ja pakenemaan
eikä me palata
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä,
nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä
vapaana kuin tuuli vaeltaa
ikuisella pakomatkallaan

Me luultiin pääsevämme eroon kaikesta
mutta täällä jokainen
pakomatka päätyy aina pääkadulle

Koeta kulkea
tää päivä mun kengissä,
nähdä mun silmin
ja tuntea mun sydämellä
Koeta muistaa se kaikki
mikä meidät saa pakenemaan