P�iv�t, jolloin el�m� on uhkaus, ei lupaus,
mustat siivet yli taivaankannen ulottuu.

P�iv�t, jolloin el�m� on kirous, ei lahja,
sade kaatuu huulilleni raudankarvaana.

Kokoontukaa, lakeuden jumalat,
Karjalan jumalat, Pohjolan pirut,
Etel�n lehtojen v�kev�t henget,
N�lk�maan haamut ja haltijat!

P�iv�t, jolloin on maisema on naamio, ei paikka,
pilvimarto mataa yli kuolleen kukkulan.

P�iv�t, jolloin kasvoilta ei l�ydy en�� sanaakaan,
ihon muuri murtuu piiritykseen kylmyyden.